Uuteenkaupunkiin nousee palveluiltaan Suomen monipuolisin monitoimijatalo – rakennuksen peruskivi muurattiin tänään

Uudenkaupungin Wintterin tiedote 20.6.2022

Uudenkaupungin kaupungin historian suurin investointi, monitoimijatalo Wintteri, on edennyt rakentamisessa peruskiven muuraukseen. Oppimaan, polskimaan ja palloilemaan uuteen rakennukseen kaupunkilaiset pääsevät vuonna 2025.

Uusikaupunkilaiset saavat kolmen vuoden päästä käyttöönsä monitoimijatalon, johon sijoittuvat perusopetuksen, lukion, varhaiskasvatuksen, nuorisotoimen sekä mittavien liikuntapalvelujen lisäksi työväenopisto ja musiikkiopisto. Rakennukseen tulee liikuntahalli ja uimahalli. Rakentaminen on edennyt aikataulussa. Wintterin peruskivi muurattiin 20. kesäkuuta.

Seutukunnallinen vetovoimatekijä

Monitoimijatalo Wintterin tuleva palvelutarjonta on Suomen monipuolisin ja sinne sijoittuu poikkeuksellisen moniammatillinen yhteisö.

– Koulutuksen tasa-arvoa vahvistaneen Oikeus oppia -ohjelman myötä olemme havainneet, että lasten ja nuorten toiveissa toistuu tarve aikuisten turvalliselle ja kiireettömälle läsnäololle. Wintterin kaltainen monitoimijatalo palveluineen luo erinomaiset perusedellytykset laaja-alaiselle moniammatilliselle yhteistyölle. Kyse ei ole vain neliöistä, vaan siitä, kuinka niitä osataan ja halutaan käyttää, sanoo opetusministeri Li Andersson.

Opetusministeri Andersson osallistui maanantaina Wintterin peruskiven muurauksen juhlatilaisuuteen.

Wintteri palvelee valmistuessaan jopa 1700 päivittäistä käyttäjää. Hankkeen suunnittelussa on poikkeuksellisen laajasti kuultu tulevien käyttäjien toiveita.

– Tämä on meille juhlahetki, kun pitkään odotettu ja hartaasti suunniteltu hanke on edennyt rakennusvaiheeseen. Wintterin tarjoamat mahdollisuudet ja palvelut ovat Uudellekaupungille merkittävä hyvinvoinnin lähde ja seudullinen vetovoimatekijä. Meillä on ollut ja on luja tahto satsata asukkaidemme hyvinvointiin ja sivistyspalveluihin, Uudenkaupungin kaupunginjohtaja Atso Vainio sanoo.

Elinkaarimallin ylläpitovastuu 20 vuotta

Wintteri toteutuu elinkaarimallilla, jossa SRV on sitoutunut rakentamaan kiinteistön sekä huolehtimaan sen kunnosta ja ylläpidosta seuraavat 20 vuotta. Wintterissä energiatehokkuuteen kiinnitetään erityistä huomiota, sillä hanke toteutetaan A-energialuokkaan. Etenkin uimahallin energiatehokkuuteen panostetaan erityisesti. Hankkeen lämmitys- ja jäähdytysenergia toteutetaan uusiutuvalla maalämmöllä, mikä mahdollistaa rakennukselle pienen käytönaikaisen hiilijalanjäljen. Lisäksi kiinteistösähkö tuotetaan osittain aurinkopaneeleilla. Sisäilman laatuun ja valvontaan kiinnitetään hankkeessa erityistä huomiota koko elinkaaren ajan.

– Monitoimijatalo Wintterin hankkeessa yhteistyö kaupungin ja suunnittelutiimin välillä on ollut erinomaista. Uskomme vakaasti, että toteutettava rakennus tuo valmistuessaan merkittävää lisäarvoa kaupungille, ja elinkaarimalli varmistaa monitoimijatalon optimaalisen kunnon pitkälle tulevaisuuteen, kun kiinteistön rakentaminen ja ylläpito toteutetaan elinkaarimallilla yhden toimijan toimesta”, toteaa SRV:llä hankkeesta vastaava Lounais-Suomen aluejohtaja Lari Mallius.

Monitoimijatalo Wintteri